Muutosehdotuksia yritysten juridiseen oikeuteen peruspankkipalveluihin

Suomen valtiovarainministeriön alainen työryhmä julkaisi tammikuussa 2026 mietintönsä pankkipalveluista saatavuuden edistämisestä ja ehdottaa muutoksia luottolaitostoimintaan, finanssivalvontaan sekä maksupalveluihin liittyvään lainsäädäntöön. Muutosten on tarkoitettu tulevan voimaan 1.7.2027. 

Ministeriön toissavuotisen arviomuistion mukaan etenkin yritykset ja yhdistykset kohtaavat vaikeuksia pankkipalvelujen saatavuudessa. Työryhmän ehdotus laajentaisi oikeudet myös mikro- ja pienyrityksille, elinkeinonharjoittajille, yhdistyksille, säätiöille ja yhteisetuuksille. 

Finanssiala on kritisoinut ehdotuksia muun muassa siitä, ettei niissä olla huomioitu tarpeeksi pankkien velvoitteita talousrikollisuuden torjumiseksi, ja ehdottaa yritysten oikeuden rajaamista yhteen perusmaksutiliin. ”Toisaalta etsitään keinoja purkaa pankkeihin kohdistuvaa sääntelyä, mutta samaan aikaan luodaan koko ajan uutta ja EU-lainsäädäntöä tiukempaa sääntelyä. Esitetyt muutokset paitsi vaikeuttavat pankkien työtä rahanpesun torjunnassa, myös vaativat resursseja, jotka ovat taas pois varsinaisesta liiketoiminnasta”, Finanssialan toimitusjohtaja Arno Ahosniemi toteaa tammikuun julkaisussa. Finanssiala kertoi hiljattain myös Finanssivalvonnan, Verohallinnon ja Keskusrikospoliisin jakavan toiveen tilinsaantioikeuden rajaamisesta yhteen tiliin. 

Lue lisää: Pankkipalvelulainsäädännön arviointi: Työryhmän mietintö | Valtiovarainministeriö
Lue lisää: Työryhmä ehdottaa pienyrityksille ja yhdistyksille oikeutta peruspankkipalveluihin | Valtiovarainministeriö 
Lue lisää: Peruspankkipalveluiden uudistukset toisivat riskejä | Finanssiala 
Lue lisää: Yritysten oikeus pankkipalveluihin rajattava yhteen tiliin | Finanssiala 
Kuvalähde: Canva
Sisällöntuotanto: Tuuli ja Daniel