Lainojen uusiminen ja uudelleenjärjestely: Yleisiä harhakuvia 

Lainojen uusimiseen ja uudelleenjärjestelyyn liittyy kaksi yleistä virheellistä ajatusta. Monessa yrityksessä saatetaan olettaa lainan uusimisprosessin olevan läpihuutoasia. Samanaikaisesti lainojen uudelleenjärjestely mielletään helposti prosessiksi, johon lähdetään vain tarpeen tullen, eikä mahdollisuutena parantaa lainajärjestelyitä myös hyvinä aikoina.
Lainojen uusiminen voi hyvinkin olla alkuperäistä hakuprosessia raskaampi kokonaisuus. Kyse on lainojen, yrityksen talouden ja vakuuksien uudelleen arvioinnista, johon tarvitaan uusi luottopäätös ja uudet laskelmat. Rahoittajilla ei välttämättä automaattisesti ole tahtotilaa joustaa vaatimuksistaan, edes yritysten selviytymisen vuoksi. Lisäksi rahoittajien kriteerit ja toimialakohtaiset painotukset ovat voineet muuttua kyseisessä ajassa. Moni yritys ei myöskään ymmärrä olla ajoissa liikkeellä asian hoitamisessa.
Mikäli uusimisen sijaan tarkastellaan lainojen uudelleenjärjestelyä, eli yrityksen rahoituskokonaisuuden uudelleenmuotoilua, saatetaan lainoja yhdistellä ja siirtää eri rahoittajille. Uudelleenjärjestelyn potentiaalia unohdetaan usein tarkastella, kun yrityksessä menee hyvin. Tarve kalliille korkean riskin rahoitukselle voi olla väliaikainen, kuten esimerkiksi rakennusvaiheen tai yrityskaupan aikana. Korkeimman riskivaiheen jälkeen rahoitus kannattaa siirtää matalamman koron kokonaisuuteen. Uudelleenjärjestelyssä voidaan tavoitella lainan kokonaiskustannusten sijaan tai lisäksi myös jotain muuta, kuten kassan vahvistamista tai vakuuksien vapauttamista.
Lainojen uusimisesta tai uudelleenjärjestelystä voi myös selvitä ilman suurempia ongelmia, ja prosessia voi helpottaa eri toimilla. Aihetta on avaamassa Finanssitaidon liiketoiminnan toinen perustaja Ismo Sopanen. Sopanen on toiminut rahoituskonsulttina viimeiset 14 vuotta.

 

Muuttuvia tekijöitä ja kriittisiä aikatauluja 

Lainojen uusimiseen tai uudelleenjärjestelyyn tulee suhtautua omana erillisenä kokonaisuutenaan, jossa on paljon muuttuvia tekijöitä. Yrityksen taloudellinen tilanne ja ennusteet arvioidaan uudelleen, mitä varten on tuotettava uusia ajankohtaisia laskelmia. Mikäli lainan uusinnalle on tarvetta, on aikainen reagoiminen kriittistä, sillä lainojen jo eräännyttyä niitä on haastavaa uusia. Etenkin pk-yrityksissä kyseessä saattaa olla omistajalle ja johdolle henkisesti haastava prosessi, jota halutaan vältellä. Joskus prosessi voi myös olla odotettua kevyempi. Näin voi olla etenkin yrityksille, joissa hyvä tai kohtuullinen tilanne ei ole muuttunut.
Lainojen uusimisen tai uudelleenjärjestelyn yhteydessä myös käytössä olevat vakuudet arvioidaan uudelleen, ja niiden myynti- ja lainoitusarvo on saattanut laskea. Etenkin kiinteistöjen kohdalla moni saattaa yllättyä jopa muutaman vuoden arvonlaskusta. Lisää kiinteistöjen arvosta ja muuttuvista vakuusvaatimuksista voit lukea tästä artikkelista. Ei ole harvinaista, että alkuperäisiin lainoihin on sidottu kohtuuttoman suuret vakuudet, joiden hyödyntäminen lainojen uudelleenjärjestelyssä vaatii tarkempaa suunnittelua. Mikäli tavoitellaan saman vakuuden jakamista usean rahoittajan kanssa osana syndikaattia, pankit eivät välttämättä itse halua toimia syndikaatin kokoajana, vaan on hyödyllistä, että kolmas osapuoli kokoaa ehdotuksen.
Lainojen uudelleenjärjestelyä ei kuitenkaan kannata nähdä vain pakollisena toimena edellisen lainan päättyessä tai hätätilanteessa, vaan se on hyvä pitää mielessä myös hyvinä aikoina. Etenkin yrityksen tilanteen kohentuessa tai alun korkeimman riskivaiheen päättyessä voi olla mahdollista siirtää rahoitus matalamman koron lainajärjestelyyn. Kassatilannetta voi muun ohella olla mahdollista helpottaa myös muilla toimilla, kuten factoring- ja leasing-käytännöillä.
“Finanssitaidossa on kohdattu jopa oletus, ettei rahoittajan lainajärjestelyn erääntyessä voisi kieltäytyä lainojen uusimisesta, sillä jos yritys menisi konkurssiin, ei rahoittaja koskaan saisi koko investointisummaansa takaisin. Rahoittajat eivät lähtökohtaisesti jousta vaatimuksistaan yritysten selviytymisen vuoksi, vaan yleinen ajatusmalli on antaa “huonojen” mennä suosiolla konkurssiin.”
Mahdollistamisen ja kilpailutuksen lisäksi uudelleen järjestämisen yhteydessä on mahdollista tarkastella, mikä on hyödyllisintä juuri kyseiselle yritykselle. Rahoituksen kokonaiskustannusten ohella voi pohtia myös muita asioita, kuten mahdollisuutta kerryttää kassaa tai vakuuksien vapauttamista. Joidenkin yritysten kohdalla parhaimpaan asemaan päästään nimenomaan priorisoimalla kassaa. Vaikka yritys esimerkiksi saisikin kohtuullisella korolla lainaa kivijalkapankista, voi olla, että sille otollisin vaihtoehto olisikin ns. bullet-laina, ns. ballooni tai pidempi laina korosta huolimatta. Finanssitaidossa on sen 15 vuoden matkan aikana kohdattu useita yrityksiä, joilla on noin viiden vuoden laina, vaikka tarve olisi todellisuudessa jopa kaksinkertaisesti pidemmälle lainalle.
Liian ahtaiden lainojen ja korkeiden kuukausikulujen lisäksi Finanssitaidossa on nähty useita järjestelyitä, joissa vakuuksia on sidottu kohtuuttomasti lainasummiin nähden. Yrityksellä voi esimerkiksi olla lainassa kiinnitettynä kiinteistö, jonka edestä lainaa on lyhennetty jo yli puolet, mutta kiinteistöä ei voida lainkaan hyödyntää muissa järjestelyissä. Vakuustehokkuutta parantamalla sidotuilla vakuuksilla voidaan mahdollistaa suurempia määriä rahoitusta tai vapauttaa osa vakuuksista muuhun käyttöön.
Lainojen uudelleenjärjestely voi olla monimuotoinen “sillisalaatti” niin lähtötilanteiden kuin lopullisten kokonaisuuksienkin osalta. Käyttöön voidaan ottaa useita instrumentteja tukirahoituksia ja julkisen sektorin takauksia unohtamatta. Matkalla voi myös löytyä uusia osa-alueita, joita parantaa. 

 

Elävä rahoittajakenttä

Finanssitaidossa on kohdattu jopa oletus, ettei rahoittajan lainajärjestelyn erääntyessä voisi kieltäytyä lainojen uusimisesta, sillä jos yritys menisi konkurssiin, ei rahoittaja koskaan saisi koko investointisummaansa takaisin. Rahoittajat eivät lähtökohtaisesti jousta vaatimuksistaan yritysten selviytymisen vuoksi, vaan yleinen ajatusmalli on antaa “huonojen” mennä suosiolla konkurssiin. Yritystä saattaakin siis odottaa yhtäkkinen pyyntö koko summasta, jolloin edessä voi olla omaisuuden myyntiä ja suurta kulujen karsimista.
Rahoittajien kriteerit ja painotukset eivät myöskään ole staattinen kokonaisuus, vaan ne voivat hyvin muuttua muutaman vuoden aikana. Etenkin pienempien rahoittajien kohdalla yksikin huonosti sujunut projekti jollain alalla voi saada laitoksen joksikin aikaa varovaiseksi kyseisen alan suhteen tai kieltäytymään alan hankkeista kokonaan. Rahoittajien painotukset ja tavoitteet saattavat vaihdella myös muiden strategiamuutosten myötä. Jonkin alan saatetaan pelätä olevan “kuplautumassa” tai se määritellään muusta syystä riskialaksi.
Välttelevä suhtautuminen ei kuitenkaan kestä loputtomasti, ja joskus voi olla mahdollista löytää tapoja tekemään poikkeuksia hyvien hankkeiden kohdalla: Finanssitaidossa onnistuttiin kerran neuvottelemaan asiakkaan puolesta suurehkon summan lainakokonaisuuden uusiminen matkailualan yritykselle, vaikka kyseinen rahoittaja oli päättänyt välttää matkailualan kohteiden rahoittamista.
 

Täysi potentiaali irti  

Lainojen uusiminen ja uudelleenjärjestely ovat keskeisiä askelia yritysten taloudellisen hyvinvoinnin kannalta niin hyvässä kuin haastavassakin tilanteessa, ja voivat ohjata kehityskulun kumpaan vain suuntaan. Kokonaisuuteen tulee suhtautua omana prosessinaan, jonka kanssa tulee olla ajoissa liikenteessä.
Tarpeita ja tavoitteita voi olla hyvä pysähtyä tarkastelemaan muulloinkin kuin pakon edessä. Tarvittaessa suunnittelun, neuvottelujen ja muun toteutuksen kanssa on myös mahdollista kääntyä ulkopuolisten asiantuntijoiden puoleen.

 

Haastateltu asiantuntija: Ismo Sopanen
Kirjoittanut: Tuuli Lönnberg
Herättääkö artikkeli ajatuksia tai kysymyksiä? Voit keskustella aiheesta ilmaiseksi 15 vuotta rahoituskonsulttina työskennelleen Jaakko Hyrkäksen kanssa soittamalla numeroon +358 40 726 0967.