Rakennusalan uudistusten lisäksi hallitus päätti huhtikuun kehysriihessä muun muassa seuraavista asioista:
Rahoitusalan lainsäädäntö tukemaan kasvua: Tavoitteena on sekä kansallisella, että EU-tasolla selkeä ja kevennetty pankkisääntely, joka ei muodostu investointien tai pk-yritysten rahoituksen saatavuuden esteeksi.

Uudistetaan kasvuyritysten työsuhdeoptioiden verotusta: Muutetaan verotuksen ajankohta työsuhdeoption käytöstä kohde-etuuden luovutushetkeen listaamattomien yhtiöiden osakkeiden osalta. Lisäksi uudistetaan suunnattua henkilöstöantia siten, että tytäryhtiön palveluksessa olevalle työntekijälle voidaan antaa myös konsernin emoyhtiön osakkeita.
Yrittäjävähennys: Yksityisten elinkeinoharjoittajien, maatalouden ja metsätalouden harjoittajien sekä elinkeinoyhtymien osakkaiden elinkeinotoiminnan edellytyksiä vahvistetaan korottamalla verotuksen yrittäjävähennystä 5 %:sta 5,5 %:iin.
Liikkumisen kustannukset: Helpotetaan työssäkäyvien liikkumisen kustannuksia. Alennetaan työmatkavähennyksen omavastuuosuutta 800 euroon.
Ammattidiesel: Tuetaan suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidiesel vähintään kymmenen vuoden mittaisena.
Virikesetelin inflaatiokorjaus: Työntekijän verovapaan edun enimmäismäärää korotetaan 400 eurosta 540 euroon.
Nuorisotyöttömyyden kohdennetut pilotit: Pilotin tavoitteena on ehkäistä nuorten pitkäaikaistyöttömyyttä ja parantaa erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien, työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien 18–29-vuotiaiden nuorten kiinnittymistä työhön, koulutukseen ja hyvinvointia tukeviin palveluihin.
Osaamisseteli pitkäaikaistyöttömälle: Varataan 20 miljoonaa osaamisen kehittämiseen. Otetaan käyttöön osaamisseteli täydennyskoulutukseen pitkäaikaistyöttömille.
Työvoimapoliittinen avustus vaikeammin työllistyville: Kolmas sektori tuottaisi sellaista toimintaa, johon pitkään työttömänä ollut tai muuten heikossa työmarkkina-asemassa voisi osallistua parantaakseen työllistymisedellytyksiään.
Lue lisää:
Kuva: Canva