42 miljardin kasvu suomalaisissa osakerahastoissa

42 miljardin kasvu suomalaisissa osakerahastoissa

Finanssiala ry julkaisi katsauksen Suomeen rekisteröityjen osakerahastojen kehityksestä vuosina 2020-2025. Osakerahastopääomien yhteenlaskettu arvo kohosi tarkasteluväillä 42 miljardia yltäen 87,8 miljardiin euroon vuoden 2025 lopussa. Uutta pääomaa osakerahastoihin sijoitettiin 6,7 miljardia euroa. Noin 1,67 miljoonalla suomalaisella oli rahastosijoituksia 2024. Runsaan 200 miljardin euron rahastopääomasta noin 40 % on osakerahastoissa, joista valtaosa on globaalisti sijoitettavissa rahastoissa. 

Pääomia siirtyi Euroopan ulkopuolelle, etenkin teknologiavetoisiin pohjoisamerikkalaisiin rahastoihin, vuosikymmenen alun pandemia-aikaan ihmisten viettäessä paljon aikaa kotona. Pohjoismaihin sijoituksia houkuttelivat tällöin terveys- ja lääkeyhtiöiden tulosnäkymät. Tarkastelujakson puolivälissä tekoälyn nousu ja energiakriisi, joka hyödytti Norjan ja Pohjois-Amerikan energiateollisuuksia, jatkoivat kehityskulkua. Jakson lopussa pääomaa alkoi virrata takaisin Eurooppaan, pitkälti johtuen tukipaketti- ja investointipäätöksistä sekä Yhdysvaltojen poliittisesta epävarmuudesta. 

 

Lue lisää: 

 

Globaalisti ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastot kiinnostivat sijoittajia 2020-luvulla | Finanssiala ry 

 

Suomalaisten osakerahastojen arvo nousi 42 miljardia euroa viidessä vuodessa heilunnasta huolimatta – vaurastumisen mahdollisuus tarjolla kaikille | Finanssiala ry 

 

Kuva: Canva 

Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää toiminnastamme ja keskustelevat kanssanne juuri teidän tarpeitanne vastaavista palveluista

Jätä yhteydenottopyyntö

Käsittelemme yhteystietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.

Skicka en kontaktförfrågan

Våra experter berättar gärna mer om vår verksamhet och diskuterar tjänster som är anpassade efter just era behov.

Vi behandlar dina kontaktuppgifter enligt vår dataskyddsbeskrivning.

Submit a contact request

Our experts will be pleased to provide further information about our services and discuss solutions tailored to your specific needs.

We process your contact details in accordance with our privacy policy.

Jätä yhteydenottopyyntö

Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää toiminnastamme ja keskustelevat kanssanne juuri teidän tarpeitanne vastaavista palveluista

Käsittelemme yhteystietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.