Muutoksia rakennusalan rahoitusympäristöön 

Muutoksia rakennusalan rahoitusympäristöön 

Rakennusalaan kohdistuvat elvyttävät toimet korostuivat Petteri Orpon hallituksen viimeisessä kehysriihessä 21.-22.4.2026. Päätös tehtiin muun muassa seuraavista toimista: 

 

Vuosille 2026-2027 varataan 110 miljoonaa euroa avustuksiin energia-avustuksiin, asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksien parantamiseen sekä asuintalovarauksen korotukseen. Käyttöön otetaan määräaikainen energia-avustus asuinrakennusten energiatehokkuutta parantavia toimia varten. Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksen ehtoja muutetaan siten, että takauslainan ja sitä paremmalla etuoikeudella olevan lainan tai lainojen yhteismäärän osuutta nostetaan 70 %:iin kohteen käyvästä arvosta ja takauslainan osuutta nostetaan 80 %:iin. Hallitus myös selvittää ja mahdollisuuksien mukaan valmistelee asuintalovarauksen korottamista 130 euroon neliömetriä kohden pääosin omassa asumiskäytössä olevien asunto-osakeyhtiöiden osalta.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää nostetaan 2100 euroon ja vähennysprosenttia korotetaan 40 %:iin määräaikaisesti vuoden 2027 loppuun.

 

Taloyhtiölainojen sääntelyä uudistetaan nostamalla talonyhtiölainojen enimmäisluotto-osuutta enintään 70 %:iin asunto-osakkeiden velattomasta hinnasta sekä pidentämällä lyhennysvapaan kestoa 24 kuukauteen ja enimmäistakaisinmaksusikaa 40 vuoteen. 

ASP-lainan omavastuuosuutta lasketaan 10 %:sta 5 %:iin, ASP-lainoihin liittyvän ilmaisen valtiontakauksen osuus nostetaan 95 %:iin ja lainan takaisinmaksuajan enimmäispituutta pidennetään 40 vuoteen. Valtiontakauksen enimmäismäärää asuntolainan nostajan ostettavissa olevaan valtiontäytetakaukseen nostetaan 90 %:iin asunnon hankintahinnasta ja valtiontakauksen enimmäispituutta pidennetään 40 vuoteen. 

Lue lisää: 

Kehysriihen toimet talouskasvun, työllisyyden ja kotitalouksien tilanteen vahvistamiseksi | Valtioneuvosto 

Kuva: Canva 

Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää toiminnastamme ja keskustelevat kanssanne juuri teidän tarpeitanne vastaavista palveluista

Jätä yhteydenottopyyntö

Käsittelemme yhteystietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.

Skicka en kontaktförfrågan

Våra experter berättar gärna mer om vår verksamhet och diskuterar tjänster som är anpassade efter just era behov.

Vi behandlar dina kontaktuppgifter enligt vår dataskyddsbeskrivning.

Submit a contact request

Our experts will be pleased to provide further information about our services and discuss solutions tailored to your specific needs.

We process your contact details in accordance with our privacy policy.

Jätä yhteydenottopyyntö

Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää toiminnastamme ja keskustelevat kanssanne juuri teidän tarpeitanne vastaavista palveluista

Käsittelemme yhteystietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.