Tilastot, raportit ja ennusteet – Syyskuu 2026
1. Suomen Pankki: Suomen talouden hyvä vire jatkuu
Suomen Pankin väliennusteen antama kuva suhdannekehityksestä on positiivisempi kuin kesäkuun ennusteessa. Suomen talouskasvu on tänä vuonna piristynyt ja laaja-alaistunut. Kysyntäeristä etenkin vienti on kiihdyttänyt kasvua. Myös yksityiset tuotannolliset investoinnit ovat kasvaneet, ja yksityinen kulutus on hieman toipunut viime vuoden pohjalukemista.
Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan tänä ja ensi vuonna nopeammin kuin kesäkuussa arvioitiin. BKT kasvaa ennusteen mukaan 1,7 % vuonna 2026 ja 1,6 % vuonna 2027. Vuonna 2028 kasvu hidastuu 1,3 prosenttiin.

Suomen talouden hyvä vire jatkuu | Suomen Pankki
2. ETLA: Suhdanne Syksy 2026: Suomen kasvu kiihtyy, mutta potentiaalia on parempaan
Talouskasvu vahvistuu 1,7 prosenttiin tänä vuonna viennin, investointien ja yksityisen kulutuksen vetämänä. Kasvu kiihtyy ensi vuonna 1,9 prosenttiin. Kuluvaa vuotta värittää Lähi-idän kriisi, jossa on nähty monia käänteitä. Tätä kirjoitettaessa kriisi näyttää muuttuneen konfliktiksi, jonka ratkaisu ei ole näköpiirissä. Maailmanpolitiikan turbulenssista huolimatta Suomen kansantalous oli reippaassa kasvussa vuoden alussa. Tällä kertaa Suomen talous näyttäisi kestävän Lähi-idän kriisin aiheuttaman iskun, ellei sota uudelleen eskaloidu.
Alkuvuoden sokin jälkeen kuluttajien luottamus talouteen on parantunut, ja yhdessä vahvistuvan ostovoiman kanssa se tukee yksityistä kulutusta. Kulutuksen kasvua kuitenkin painaa korkojen ja elinkustannusten nousu. Yksityinen kulutus kasvaa nopeinta vauhtiaan sitten vuoden 2021, mutta kotitalouksien mittavat säästöt luovat potentiaalia nopeampaankin kulutuksen kasvuun.

Suhdanne Syksy 2026 | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos
3. LABORE: Kauasko kaari kantaa? – Kulma on lupaava ja takana on voimaa
Suomen talouskasvu on vahvistunut alkuvuonna, mutta elpyminen etenee vielä epätasaisesti. Tavaravienti on kasvanut ripeästi ja tuotannolliset investoinnit ovat lisääntyneet. Myös yksityisessä kulutuksessa on nähtävissä käänne parempaan pitkän vaisun jakson jälkeen.
Suomen viennin näkymät ovat verrattain suotuisat. Keskeisten kauppakumppanien suhdannetilanteen koheneminen ja eurooppalaisten puolustusinvestointien kasvu tukevat konepajateollisuuden tuotteiden kysyntää. Myös laivatoimitukset ja lääketeollisuuden vienti ylläpitävät viennin kasvua. Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä on sen sijaan heikkoa, ja palveluvienti on kehittynyt vaisusti. Ennustamme viennin kasvavan 4,7 prosenttia kuluvana vuonna, 2,5 prosenttia vuonna 2027 ja 2,0 prosenttia vuonna 2028.
Investointien kasvu jatkuu, mutta asuntorakentamisen ja tuotannollisten investointien näkymät poikkeavat selvästi toisistaan. Datakeskushankkeet lisäävät sekä rakentamista että tietotekniikkahankintoja, ja puolustushankinnat kasvattavat julkisia investointeja. Investoinnit kasvavat ennusteessamme 4,4 prosenttia kuluvana vuonna, 4,3 prosenttia vuonna 2027 ja 3,1 prosenttia vuonna 2028.

Kauasko kaari kantaa? – Kulma on lupaava ja takana on voimaa | Työn ja talouden tutkimus LABORE
4. Suomen Yrittäjät: Pk-yritysbarometri 2/2026
Pk-yritysten suhdanneodotukset nousivat selvästi viime kevääseen ja edellisvuoteen verrattuna. Iranin sodasta ja sen seurauksena nousseesta öljyn hinnasta huolimatta useamman vuosineljänneksen jatkunut talouskasvu ja matalana pysynyt inflaatio vahvistivat odotuksia vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla. Suhdannenäkymien saldoluku nousi kevään 2026 barometrista yhdeksällä yksiköllä ja saa arvon kymmenen. Odotukset liikevaihdon kehityksestä ovat vahvistuneet hitaasti samaan aikaan, kun yleiset suhdanneodotukset ovat nousseet vuosien 2023 ja 2024 pohjalukemistaan. Liikevaihto-odotusten saldoluku nousi kevään 2026 barometrista kahdella yksiköllä ja saa arvon 16.
Hitaasti elpyvän talouden ja pitkään jatkuneen matalasuhdanteen seurauksena heikentynyt yritysten luottokelpoisuus yhdistettynä pankkitoiminnan sääntelyyn näkyvät pk-yritysten ulkoisen rahoituksen käytössä: alle 40 prosentilla pk-yrityksistä on lainaa pankista tai muusta rahoituslaitoksesta. Ulkoisen rahoituksen käyttö on vähentynyt selvästi kevään 2026 barometrista. Kuluva vuosi 2026 on ollut monelle pk-yritykselle ennakoitua haastavampi ja se näkyy maksuvaikeuksien määrässä. Noin 19 prosenttia eli hieman alle joka viides pk-yritys raportoi vaikeuksista hoitaa maksujaan viimeksi kuluneen kolmen kuukauden aikana. Osuus nousi kevään 2026 barometrista kolmella prosenttiyksiköllä ja on samaa tasoa kuin pandemiasyksyllä 2020.



Pk-yritysbarometri 2/2026 | Suomen Yrittäjät ry
5. EKP: Euroalueen maksutase ja kansainvälinen sijoitusasema: toinen vuosineljännes 2026
Euroalueen vaihtotase oli 265 miljardia euroa ylijäämäinen (1,6 % euroalueen BKT:stä) vuoden 2026 toiseen neljännekseen päättyneellä neljän vuosineljänneksen jaksolla. Vuotta aiemmin ylijäämä oli 304 miljardia euroa (1,9 % BKT:stä). Laskun taustalla olivat pääasiassa tavaroiden ylijäämän pieneneminen (318 miljardista eurosta 288 miljardiin euroon) ja toissijaisten tulojen alijäämän kasvu (172 miljardista eurosta 199 miljardiin euroon).
Vuoden 2026 toisen neljänneksen lopussa euroalueen kansainvälinen sijoitusasema osoitti 1,94 biljoonan euron nettosaamisia suhteessa muuhun maailmaan (12,0 % euroalueen BKT:stä), kun nettosaamiset edellisellä neljänneksellä olivat 1,89 biljoonaa euroa. Nettosaamisten 59 miljardin euron kasvu johtui pääasiassa suorien sijoitusten nettosaamisten kasvusta (3,08 biljoonasta eurosta 3,29 biljoonaan euroon) ja muiden sijoitusten nettovelkojen pienenemisestä (0,40 biljoonasta eurosta 0,37 biljoonaan euroon). Näitä muutoksia kumosi osittain valuuttavarannon pieneneminen (1,91 biljoonasta eurosta 1,76 biljoonaan euroon).



Käännetty englannista
Euro area quarterly balance of payments and international investment position: second quarter of 2026 | European Central Bank
6. Tilastokeskus: Vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 toisella neljänneksellä
Tilastokeskuksen mukaan vaihtotase oli 1,3 miljardia euroa ylijäämäinen vuoden 2026 toisella neljänneksellä. Maksutaseen mukainen tavaroiden ja palveluiden viennin arvo kasvoi 16 % vuodentakaisesta. Tavaroiden ja palveluiden tuonnin arvo puolestaan kasvoi 15 %. Ensitulon tili oli 0,1 miljardia euroa ylijäämäinen. Ulkomainen nettovarallisuusasema vahvistui edelliseen neljännekseen verrattuna.
Tavaroiden ja palveluiden tase oli 1,8 miljardia euroa ylijäämäinen. Vaihtotaseen alaeristä ensitulon tili oli 0,1 miljardia euroa ylijäämäinen ja tulojen uudelleenjaon tili oli 0,6 miljardia euroa alijäämäinen. Vaihtotaseen neljän neljänneksen liukuva summa oli 2,3 miljardia euroa ylijäämäinen. Pääomatase oli 0,1 miljardia euroa ylijäämäinen vuoden 2026 toisella neljänneksellä.

Vaihtotase oli ylijäämäinen vuoden 2026 toisella neljänneksellä | Tilastokeskus
7. Tilastokeskus: Suomessa toimivien luottolaitosten rahoituskate oli 5,8 miljardia euroa vuonna 2025
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2025 Suomessa toimivien luottolaitosten korkotuotot laskivat vuodesta 2024 yhteensä 28,1 %, ollen 18,3 miljardia euroa. Korkokuluja kertyi vastaavasti 12,4 miljardia euroa. Korkotuottojen ja -kulujen erotus, eli rahoituskate, oli 5,8 miljardia euroa, joka oli 7,1 % vähemmän kuin vuonna 2024.

Suomessa toimivien luottolaitosten rahoituskate oli 5,8 miljardia euroa vuonna 2025 | Tilastokeskus
8. VM: Tuottavuuslautakunnan vuosiraportti 2026 : Palvelusektorin tuottavuus, yritysten uudistuminen ja kilpailun tila
Suomen talouden kasvu on ollut selvästi verrokkimaita hitaampaa, ja ongelmana on ollut työn tuottavuuden heikko kasvu. Yrityssektorin tuottavuus oli vuonna 2025 edelleen lähes samalla tasolla kuin lähes 20 vuotta sitten. Suomen talouden suhteellinen kustannuskilpailukyky on lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa. Kustannuskilpailukykyä on pitänyt yllä heikon tuottavuuskasvun oloissa verrokkimaita heikompi palkkakehitys.
Yksityisten palveluiden tuottavuus on heikkoa verrokkimaihin nähden. Tälle ei ole yksittäistä syytä. Suomessa palvelualoilla pääomaa on verrokkimaita vähemmän. Pääoma ja osaava työvoima ei kohdistu tehokkaimmalla tavalla. Digitaalisen teknologian hyödyntäminen on keskittynyt pienelle joukolle yrityksiä. Korkean teknologian aloilla on nopeasti kasvavia tuottavia yrityksiä, mutta ne ovat edelleen pääosin pieniä.
Suomen tuottavuuden heikkoa kuvaa paransi hieman kesäkuussa 2026 tehty kansantalouden tilinpidon revisio, joka nosti arviota vuosien 2024 ja 2025 työn tuottavuudesta. Myös vuoden 2026 alun tuottavuuskehitys näyttää lupaavalta.



Tuottavuuslautakunnan vuosiraportti 2026 : Palvelusektorin tuottavuus, yritysten uudistuminen ja kilpailun tila | Valtiovarainministeriö
9. Eurostat: Työn tuottavuus kasvoi EU:ssa toisella vuosineljänneksellä 2026
Vuoden 2026 toisella neljänneksellä työn tuottavuus EU:ssa kasvoi 0,9 % henkilöihin perustuen ja 0,8 % tehtyihin työtunteihin perustuen edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä työn tuottavuus oli kasvanut 0,4 % sekä henkilöihin että tehtyihin työtunteihin perustuen edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna.


Käännetty englannista
EU labour productivity increased in Q2 2026 – News articles – Eurostat
10. Tilastokeskus: Kansantalouden tuotanto kasvoi elokuussa 2026
Tilastokeskuksen mukaan elokuun 2026 työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 2,3% edellisvuoden elokuusta. Elokuun kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,3 % edelliskuukaudesta. Heinäkuun työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 2,7 % (aiemmin 1,4 %) edellisvuoden heinäkuusta.

Kansantalouden tuotanto kasvoi elokuussa 2026 | Tilastokeskus
11. EKP: Tilasto euroalueen pankkikoroista: heinäkuu 2026
Yhdistetty lainakustannusindikaattori, jossa yhdistetään kaikkien yrityslainojen korot, pysyi elokuussa 2026 suurin piirtein ennallaan. Yli miljoonan euron uusien vaihtuvakorkoisten lainojen, joiden koron alkuperäinen kiinteä jakso on enintään kolme kuukautta, korko laski 14 peruspistettä 3,34 prosenttiin. Samansuuruisten uusien lainojen, joiden koron alkuperäinen kiinteä jakso on yli kolme kuukautta ja enintään yksi vuosi, korko laski 6 peruspistettä 3,78 prosenttiin. Yli miljoonan euron uusien lainojen, joiden koron alkuperäinen kiinteä jakso on yli kymmenen vuotta, korko pysyi suurin piirtein ennallaan 3,74 prosentissa. Enintään 250 000 euron uusien vaihtuvakorkoisten lainojen, joiden koron alkuperäinen kiinteä jakso on enintään kolme kuukautta, keskikorko nousi 10 peruspistettä 3,93 prosenttiin, mikä johtui sekä korko- että painovaikutuksesta.

Kaavio: Euroopan keskuspankki
Käännetty englannista
Euro area bank interest rate statistics: August 2026
12. Tilastokeskus: Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 heinäkuussa 67,9 % vuodentakaisesta
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2026 heinäkuussa 67,9 % suurempi kuin vuotta aiemmin. Voimakas kasvu selittyy muutamalla suurella metalliteollisuuden tilauksella. Tammi-heinäkuun aikana yritysten saamien uusien tilausten arvo oli 15,8 % vuodentakaista suurempi.
Yritykset saivat heinäkuussa 2026 uusia tilauksia vuodentakaista enemmän kaikilla tarkastelluilla päätoimialoilla. Uudet tilaukset kasvoivat eniten metalliteollisuudessa, jossa tilausten arvo oli 93,8 % vuodentakaista suurempi. Metalliteollisuuden tilausten arvon merkittävän kasvun taustalla oli telakkateollisuuden saamat uudet isot tilaukset. Kemianteollisuudessa tilausten arvo oli 5,7 % ja paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 2,2 % suurempi kuin vuotta aiemmin.
Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 heinäkuussa 67,9 % vuodentakaisesta | Tilastokeskus
13. Teknologiateollisuus: Yritysten investointiaikeet teknologiateollisuudessa vahvistuvat – Kaikki mittarit osoittavat kasvun jatkuneen
Yritysten investointiaikeet ovat vahvistuneet Suomen suurimmalla vientialalla selvästi kevään jälkeen. Teknologiateollisuuden syyskuun 2026 TeknoBaro-kyselyyn vastanneet yritykset arvioivat sekä kiinteiden että aineettomien investointien kasvavan tänä vuonna vuoteen 2025 verrattuna.
“Miten arvioitte investointienne kehittyvän vuonna 2026 vuoteen 2025 verrattuna?”
Kaavion lähde: Teknologiateollisuus ry
TeknoBaro: Yritysten investointiaikeet teknologiateollisuudessa vahvistuvat – Kaikki mittarit osoittavat kasvun jatkuneen | Teknologiateollisuus ry
14. VM: Rakentaminen 2026-2027 : Syksy 2026
Suomen talous on kasvanut alkuvuonna 2026 selvästi ennakoitua nopeammin. myös rakentamisen määrä kääntyi kasvuun loppuvuonna 2025 ja monet indikaattorit, mm. rakentamisen liikevaihdon määrä, alan luottamus, rakennuslupien ja aloitusten määrä sekä keskeisten materiaalien toimitukset ovat kasvussa. Rakentamisen määrään odotetaan selvää kasvua vuosina 2026 ja 2027.
Rakentamisen veturina vuonna 2026 toimii toimitilarakentaminen. Asuntorakentamisen näkymät ovat heikot ja kasvu vuonna 2026 jää pieneksi. Elpyminen vahvistuu vuonna 2027, mutta asuntorakentamisen määrä on edelleen matalalla tasolla. Asuntojen uudisrakentamisen volyymi on pienessä kasvussa vuonna 2026. Vuonna 2025 aloitettujen tuettujen asuntojen rakentaminen on vilkasta vuonna 2026, vaikka aloitusten määrä vähenee selvästi. Uusien asuntojen aloitusten vuonna 2026 odotetaan pysyvän viime vuosien matalalla tasolla.
Asuntorakentamisella on viime vuosina mennyt heikosti kaikissa pohjoismaissa. Asuntoaloitukset kääntyivät vuonna 2025 kasvuun muissa pohjoismaissa paitsi Suomessa.
Rakentaminen 2026-2027 : Syksy 2026 | Teknologiateollisuus ry
15. Tilastokeskus: Rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 heinäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta
Tilastokeskuksen mukaan rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 heinäkuussa 12,4 % vuodentakaiseen verrattuna. Myynnin määrä, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi 12,8 %.
Talonrakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 heinäkuussa 6,6 % ja myynnin määrä 6,3 % vuodentakaiseen verrattuna. Maa- ja vesirakentamisen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi 7,3 % ja myynnin määrä kasvoi 1,9 % vuodentakaisesta. Erikoistuneen rakennustoiminnan liikevaihto kasvoi 19,0 % ja myynnin määrä 18,7 % vuodentakaisesta.

Rakentamisen liikevaihto kasvoi vuoden 2026 heinäkuussa 12,4 % vuodentakaisesta | Tilastokeskus
16. Tilastokeskus: Myönnettyjen rakentamislupien kuutiomäärä kasvoi 16 % vuoden takaisesta heinäkuussa 2026
Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen rakentamisluvan saaneiden rakentamistoimenpiteiden kuutiomäärän vuosisumma kasvoi 16 % vuoden takaisesta heinäkuussa 2026. Rakentamislupia myönnettiin 36 miljoonalle kuutiometrille elokuun 2025 ja heinäkuun 2026 välisenä aikana. Rakennushankkeita valmistui ajanjaksolla lähes 28 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 4 % vuoden takaista vähemmän.
Kasvu myönnettyjen rakentamislupien kuutiomäärässä johtuu pääasiassa tieto- ja viestintätekniikan rakennuksista, joihin kuuluvat muun muassa datakeskukset ja laitetilat. Rakentamislupia myönnettiin 15 537 asunnolle, mikä oli 16 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Aloitettujen rakennushankkeiden kuutiomäärän liukuva vuosisumma oli 7 % vuoden takaista pienempi.
Myönnettyjen rakentamislupien kuutiomäärä kasvoi 16 % vuoden takaisesta heinäkuussa 2026 | Tilastokeskus
17. Tilastokeskus: Rakennuskustannukset nousivat 3,5 % elokuussa 2026 vuoden takaisesta
Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden 2026 elokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Tarvikepanoksista kustannukset nousivat vuodessa eniten lämpö-, vesi- ja viemäritarvikkeissa (8,8 %) ja betonissa, tiilissä ja harkoissa (6,7 %). Kustannukset laskivat vuodessa eniten maa-aineksissa (-5,3 %).
Työpanosten kustannukset nousivat 4,4 % elokuussa 2026 vuoden takaisesta. Tarvikepanosten kustannukset nousivat 3,0 % vuoden takaisesta. Palvelujen kustannukset nousivat 3,3 % vuoden takaisesta.

Rakennuskustannukset nousivat 3,5 % elokuussa 2026 vuoden takaisesta | Tilastokeskus
18. Tilastokeskus: Yöpymisten määrä majoitusliikkeissä edellisvuoden tasolla elokuussa 2026
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan majoitusliikkeissä kirjattiin 2,38 miljoonaa yöpymisvuorokautta elokuussa 2026. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä oli 1,61 miljoonaa ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä 0,78 miljoonaa. Yöpymisten kokonaismäärä oli edellisvuoden tasolla. Ahvenanmaan osalta osa tiedoista puuttuu toistaiseksi.
Ulkomaisten yöpymisten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta. Ulkomaisia yöpymisiä oli eniten Saksasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista. Hotellihuoneiden käyttöaste oli 62 % ja hotellihuoneen keskihinta oli 122 euroa. Keskimäärin kalleimmat hotellihuoneet olivat Pirkanmaalla, 147 euroa.

Yöpymisten määrä majoitusliikkeissä edellisvuoden tasolla elokuussa 2026 | Tilastokeskus
19. Tilastokeskus: Elokuussa 2026 pantiin vireille 296 konkurssia
Tilastokeskuksen mukaan elokuussa 2026 pantiin vireille 296 konkurssia, mikä on 22 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 458, mikä on 512 henkilötyövuotta enemmän kuin vuoden 2025 elokuussa.
Vireille pantujen konkurssien 12 kuukauden liukuva vuosimuutos oli 7 % elokuussa 2026. Konkurssiin haettiin 25 yritystä teollisuudesta, 58 kaupan alalta ja 40 rakennustoiminnasta.
Elokuussa 2026 pantiin vireille 296 konkurssia | Tilastokeskus
20. Tilastokeskus: Kuluttajien luottamus heikkeni taas vähän syyskuussa 2026
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli syyskuussa -4,9, kun se oli elokuussa -3,0 ja heinäkuussa -5,3. Vuotta aiemmin syyskuussa luottamusindikaattori sai arvon -6,6. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo vuodesta 1995 on -2,9. Tiedot perustuvat kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–17. syyskuuta 1 157 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamus heikkeni taas vähän syyskuussa 2026 | Tilastokeskus
21. Fingrid: Sähköjärjestelmän tila syyskuun lopussa
Kulutus: 8 441 MW
Tuonti – / vienti + (netto): −2 702 MW
Suomen aluehinta vuorokausimarkkinoilla: 197,01€/MWh
Kulutetun sähkön CO₂-päästöarvio: 31gCO2/kWh
Voimajärjestelmän käyttötilanne: Normaali
Sähköjärjestelmän tila | Fingrid (30.9.2026)
22. Fingrid: Sähkön tuotannon ja kulutuksen kehitysnäkymät päivitetty – sähkönkulutuksen kasvu konkretisoituu
Fingrid arvioi uudessa Sähkön tuotannon ja kulutuksen kehitysnäkymät -raportissaan, että Suomen sähkönkulutus kasvaa selvästi seuraavan vuosikymmenen aikana. Kasvua vauhdittavat erityisesti datakeskukset, teollisuuden sähköistyminen, vedyn ja sähköpolttoaineiden tuotanto sekä sähköinen lämmitys ja liikenne. Raportti koostuu kahdesta skenaariosta, joissa sähkönkulutuksen ennakoidaan kasvavan nykyisestä alle 90 terawattitunnista 106–123 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2035 kulutuksen arvioidaan olevan 110–162 terawattituntia.
Suomessa on hyvät edellytykset kasvattaa puhdasta sähköntuotantoa. Kasvu perustuu ennen kaikkea sääriippuvaan maatuulivoimaan ja aurinkovoimaan. Sähköntuotannon ennustetaan kasvavan nykyiseltä noin 80 terawattitunnin tasolta 107–118 terawattituntiin vuonna 2030 ja 128–171 terawattituntiin vuonna 2035. Sähköntuotannon ennustettu kasvu edellyttää merkittävää määrää uusia tuotantoinvestointeja jo 2020-luvulla.
Sähkön tuotannon ja kulutuksen kehitysnäkymät päivitetty – sähkönkulutuksen kasvu konkretisoituu | Fingrid
23. Eurostat: 54 % EU:n sähköstä oli uusiutuvaa energiaa kolmantena vuosineljänneksenä 2026
Vuoden 2026 toisella neljänneksellä 54,1 % EU:ssa tuotetusta sähköstä oli peräisin uusiutuvista energialähteistä, mikä oli hienoinen lasku vuoden 2025 vastaavan ajanjakson 54,3 prosentista.
Aurinkovoima oli EU:n johtava uusiutuvan sähkön lähde (41,6 % uusiutuvan sähkön kokonaismäärästä), ja sen osuus kasvoi vuoden 2025 toisen neljänneksen 37,0 prosentista. Tuulivoima oli toiseksi suurin lähde 27,7 prosentin osuudella, ja seuraavana oli vesivoima 22,6 prosentin osuudella. Loput uusiutuvasta sähköstä tuotettiin palavilla uusiutuvilla polttoaineilla (7,7 %) sekä geotermisellä energialla ja muilla energialähteillä (0,4 %).
Käännetty englannista
54% of EU’s electricity came from renewables in Q2 2026 – News articles | Eurostat
24. Ilmarinen: Vetävätkö datakeskusinvestoinnit rakennusalan työllisyyden nousuun? Ilmarisen suhdanneindeksi ei vielä näytä käännettä
Suhdanneindeksin työntekijämäärä laski elokuussa -0,6 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen ajankohtaan, kun vielä heinäkuussa kokonaiskehitys oli lievästi positiivinen (+0,1 %). Seuratuista toimialoista kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+1,3 %) sekä hallinto- ja tukipalveluissa (+0,3 %). Suurimmassa laskussa olivat majoitus- ja ravitsemisala (-2,2 %), viestintä ja tietotekniikka (-2,0 %) sekä rakentaminen (-1,8 %).
Rakentamisessa työntekijämäärän muutos on vaihdellut kesän aikana. Kesäkuussa alan työntekijämäärä väheni 1,2 prosenttia vuodentakaisesta. Heinäkuussa lasku hidastui 0,5 prosenttiin, mutta elokuussa heikkeni jälleen 1,8 prosenttiin. Google ilmoitti juuri investoivansa Suomeen 13 miljardia euroa ja rakentavansa uusia datakeskuksia eri puolille Suomea. Tuore suhdanneindeksi kertoo kuitenkin, ettei datakeskusbuumi näy vielä rakennusalan työntekijämäärissä.
Alueittaiset vuosimuutokset rakentamisessa olivat elokuussa 2026:
Itä-Suomi +0,5 %
Länsi-Suomi −1,2 %
Pohjois-Suomi −1,7 %
Etelä-Suomi −2,5 %
Vetävätkö datakeskusinvestoinnit rakennustyöllisyyden nousuun? | Ilmarinen
25. EK: Luottamusindikaattoreissa pientä laskua korkealta tasolta
Suomen elinkeinoelämän luottamus oli syyskuun kyselyssä hyvällä tasolla, vaikka osa luottamusindikaattoreista laski edelliskuun huipusta. Rakentamisessa luottamus vahvistui elokuuhun nähden.






