Huomioidaanko organisaatiosi vuosibudjetoinnissa muuttunut yritysrahoitusmarkkina?
Monissa yrityksissä työstetään tällä hetkellä tulevaa vuosibudjettia. Toinen toistaan seuranneiden haastavien vuosien jälkeen ilmassa on myönteisiä merkkejä. Niin Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan kuin Työn ja talouden tutkimuslaitos Laborenkin ennusteita nostettiin syyskuussa aiemmasta, ja molemmat ennustavat vuodelle 2026 1,7 %:n kasvua. Etla ennustaa investointien lisääntyvän tänä vuonna yli 5 prosenttia ja ensi vuonna yli 9 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa kansantalouden tuotanto kasvoi 1,4 % ja teollisuuden tilaukset 67,9 % vuoden takaisesta.
Lykkääntyneet ja uudet investoinnit sekä kasvun rahoitus ovat suunnittelussa useissa organisaatioissa, ja laihojen vuosien jälkeen ulkoinen rahoitus lienee korostuneen ajankohtaista. Harvassa yrityksessä kuitenkaan huomioidaan rahoituksen suunnittelussa yritysrahoitusmarkkinan muutosta: on yhä todennäköisempää, että vähänkin suuremmissa tai riskipitoisemmissa rahoituskokonaisuuksissa joudutaan ainakin osin tai väliaikaisesti turvautumaan rahoituksen vaihtoehtoismarkkinaan.
Skenaario kannattaa huomioida ja kokonaisuutta selvittää edes varasuunnitelman tasolla jo osana vuosibudjettia. Mikäli perinteinen pankkirahoitus ei onnistukaan, voi vaihtaminen lennosta olla haastavaa ja tarpeettoman kallista. Hanke voi myöhästyä tai sitä saatetaan yrittää lykätä perinteisen pankkilainan toivossa. Harvaa hanketta voi kuitenkaan lykätä hamaan tulevaisuuteen ilman seuraamuksia. Aihetta on avaamassa Finanssitaidon rahoituskonsulttina kahdeksan vuotta toiminut Juha Hentilä. Hentilä on aiemmin urallaan ollut mukana vuosibudjetoinnissa muun muassa Nokialla ja Fortumilla.
Perinteinen pankkilaina yhä useammin tavoittamattomissa
Viime vuosikymmenten pankkisääntelyn jäljiltä moni yritysrahoituksen kriteeri on tiukentunut perinteisissä kivijalkapankeissa. Vaikutukset ovat tuntuvia: hiljattain julkaistussa pk-yritysbarometrissa 14 % kertoi joko jääneensä ilman hakemaansa rahoitusta tai jättäneensä sen tarpeesta huolimatta hakematta. Teollisuuden alalla vastaava luku oli jopa 17 %. Peräti 44 % rahoitusta edellisen 12 kuukauden aikana tarvinneista kertoo, että rahoituksen ehtojen ja saatavuuden vaikutuksesta hanke on lykkääntynyt, toteutunut vain osin tai jäänyt toteutumatta.
Samaan aikaan yritysrahoituksen vaihtoehtoismarkkina on kasvanut ja kehittynyt. Lisää kivijalkapankkien rinnalle kehittyneistä haastajapankeista ja vaihtoehtoisrahoituksesta voit lukea tästä artikkelista. Vaihtoehtoismarkkina mahdollistaa rahoituskokonaisuuksia, jotka eivät välttämättä muuten toteutuisi. Moni jättää vaihtoehdon harkitsematta yhdestä syystä: lainarahoituksen korko on usein korkeampi. On siis loogista rahoitustarpeen ilmaantuessa lähestyä ensin perinteisiä kivijalkapankkeja matalamman koron toivossa.
Uudeksi normaaliksi on kuitenkin muodostunut tilanne, jossa vähänkin riskipitoisemmissa tai suuremmissa rahoitustarpeissa rahoitus ei onnistukaan totutulla kaavalla kivijalkapankista. On yhä todennäköisempää, että mikäli suurempi investointi, yrityskauppa, rakennushanke tai kasvupyrähdyksen rahoittaminen halutaan suunnitellulla aikataululla alkuun, vaihtoehtoismarkkinoihin on tukeuduttava ainakin osittain.
Korkeampi korko säikäyttää monet karttamaan vaihtoehtoa viimeiseen asti ja samalla uuden äärellä toimiminen on usein epämiellyttävää. Todellisuudessa pelko tuntuvasti kalliimmasta rahoituksesta ei ole aina paikkaansa pitävää. On yleistä, että kun Finanssitaidon asiakkaaksi päätyy yritys, jossa rahoitus ei enää onnistukaan totutulla tavalla, lähdetään tarkastelemaan koko rahoitusrakennetta uudelleen, ja useita toimia yhdistämällä rahoituksen kokonaiskustannukset ovatkin pian pienemmät lainan kalliimmasta korosta huolimatta.
Katse kokonais- ja vaihtoehtoiskustannuksiin
Lainarahoituksen ohella kannattaa kustannusten alentamiseksi tarkastella myös budjetin muita osa-alueita. Esimerkiksi RS-hankkeissa ulkoisen rahoituksen osuus kattaa usein vain noin neljänneksen koko rahoitustarpeesta. Vaikka materiaalikustannukset, joihin kuluu jo valmiiksi merkittävästi suurempi osa budjettia, ovat paikoin voineet nousta kymmeniä prosentteja, ei niiden vuoksi lähdetä lykkäämään hankkeita samalla kynnyksellä, kuin jos ulkoisen rahoituksen korko nousee muutaman prosentin. Usein korkokeskusteluissa kynnykset etenemiselle juontavat asenteista pikemmin kuin taloudellisista realiteeteista.
Pelkän lainasumman korko ei yksin määritä rahoituksen kokonaiskustannuksia, ja käyttöön voidaan ottaa monia muita toimia ja instrumentteja. Factoring- ja leasing-käytännöillä voidaan helpottaa kassavirtaa ja lainan tarvetta etenkin aloilla, joissa hankintakustannukset ovat suuria. Alihankkijoiden kanssa neuvotellessa monet myyjät ovat valmiita tulemaan vastaan hinnassa ja maksuajoissa yllättävän paljon, kun heille esitellään alusta lähtien hankkeen realistiset korot ja aikataulu. Projektin tarkempi suunnittelu rahoitusmäärien ja niiden jaksottamisen optimoimiseksi voi tuoda merkittäviä säästöjä rahoituskustannuksissa. Myös vakuuksien onnistunut optimoiminen keventää kokonaisuutta.
Monissa vaihtoehtoismarkkinoihin nojaavissa yritysrahoituskokonaisuuksissa on tyypillistä, että korkeamman koron laina on vain osa kokonaisuutta. Voi olla, että osa lainasummasta saadaan matalammalla korolla kivijalkapankista ja osa haastajapankista, tai että koko summa nostetaan vaihtoehtoispuolelta ja korkeimman riskivaiheen jälkeen kokonaisuus uudelleenjärjestellään matalamman koron sopimukseksi. Lisää lainojen uusimisesta ja uudelleenjärjestelystä voit lukea tästä artikkelista.
Kannattaa pysähtyä miettimään myös eri toimien tai niiden tekemättä jättämisen vaihtoehtoiskustannuksia. Mikäli rahoitusta ei saada toivotulla tavalla kivijalkapankista ja hanketta päätetään lykätä sen vuoksi, mitkä ovat tapahtumaketjun seuraamukset organisaatiolle? Vajoaako yritys kilpailuasetelmassa jäädessään jälkeen investoinneissa ja kasvun mahdollistamisessa – etenkin talouskasvun aikaan? Kuinka pitkään kokonaisuus pysyy elinvoimaisena ilman investointien tuomaa hyötyä pidemmällä aikavälillä? Riskeerataanko materiaalisten investointien viivyttämisellä jopa toiminnan ja tulojen pysähtyminen seinään, mikäli kriittinen tuotannon väline lakkaa toimimasta?
Vuosibudjetteja laatiessa
Mikäli vaihtoehtoisrahoitusmarkkinan hyödyntämistä ei olla etukäteen edes selvitetty ja sitä harkitaan vasta pakon edessä, nousee riski suuremmille kustannuksille ja aikataulujen venymiselle. Johdossa toimivialle henkilöitä kannattaa ohjeistaa vuosibudjetoinnin yhteydessä kartoittamaan kyseinen skenaario ainakin plan B:na tai C:na. Tällöin kokonaiskuva on paremmin hallussa ja suunnitelmaa on helpompi tarpeen mukaan vaihtaa. Budjetin laatijoille vaihtoehtoisten skenaarioiden esittäminen alusta asti helpottaa omaa asemaa, mikäli ensimmäinen optio ei onnistu.
Joidenkin yritysten kohdalla keskusteluihin kannattaa osallistaa käytössä oleva tilitoimisto. Monelle tilitoimistolle kalliimman lainan hakeminen voi olla ns. punainen vaate, jota ohjeistetaan välttämään. Tämä lienee ymmärrettävää liiketoimessa, jossa asiakkaan talousongelmat voivat johtaa asiakassuhteen menettämiseen ja asiakkaan kasvu ja menestyminen eivät nosta samassa suhteessa omia tuloja. Mikäli tilitoimisto on mukana keskusteluissa jo aiemmin, auttaa tämä ymmärtämään, mitä ollaan tekemässä ja miksi, jolloin tilitoimistosta päästään antamaan parhaita neuvoja kyseiseen tilanteeseen.
Vaihtoehtoisrahoituksen merkitys hankkeiden mahdollistajana tulee tuskin laskemaan lähitulevaisuudessa. Vaikkei ilmiö olisi omassa organisaatiossa vielä ajankohtainen, on sen todennäköisyys tärkeä hahmottaa realistisesti ja varautua vaihtoehtoon hyvissä ajoin. Kiire ei ole rahoituksen optimoinnin ystävä.
