Loppukeväästä 2026 yli puolentoista vuosikymmenen ajan toimineen Finanssitaidon työtiimi koostuu yhdestätoista henkilöstä, ja laajempaan yhteisöömme kuuluu rahoittajien ja asiakkaiden lisäksi noin 142 yhteistyökumppania, joita kutsumme suurlähettiläiksi.
Maaliskuussa päätökseen tai viimeistelyvaiheeseen on saatettu useita rahoitushankkeita, muun muassa yli kymmenen miljoonan euron matkailualan hanke ja toinen miljoonahanke samalta alalta, kahden miljoonan euron hanke maatalousalalta sekä puolustusalalla toimivan yrityksen hanke.

Palveluidemme saralla olemme vahvistaneet asiakkaidemme vakuusvaihtoehtoja rahoitusratkaisujen järjestämiseksi, ja tarjoamme nykyään mahdollisuuden käyttää pörssiosakkeita sekä kryptovaluuttaa osana vakuusjärjestelyä. Jo tarjoamistamme palveluista muun muassa lainojen uudelleenjärjestely on kasvattanut suosiotaan entisestään. Olemme myös uudistaneet palkkioidemme laskentatapaa.
Finanssitaito on jatkanut keväällä aloitettua aktiivisuuttaan LinkedInissä, josta meidät löytää käyttäjänimellä Finanssitaito | Financial Competence. Olemme myös uudistaneet verkkosivujamme, joista löytyy nykyään myös kuukausittainen ajankohtauskatsauksemme, joka näin on laajemman yleisön saavutettavissa.