Taloushaasteita liian pitkistä maksuajoista

Taloushaasteita liian pitkistä maksuajoista

Huhtikuun 2026 yrittäjägallupissa 29 % vastaajista kertoo sopimuskumppanien tai asiakasyrityksien pidentäneen laskujen maksuaikoja viimeisen kahden vuoden aikana ja 27 %  kertoo liikekumppanin pitkien maksuaikojen aiheuttaneen yritykselle taloudellista haittaa. Toimintatavassa korostuivat suuret yritykset. Peräti 69 % toimintaa kohdanneista vastaajista kertoi maksuaikojen olevan enimmillään yli 30 päivää, ja 33 % yli 60 päivää. Vain 34 % kertoo, että yli 30 päivän maksuajasta on sovittu erikseen.  

 

“Maan tapa on, että suuryritys yksipuolisesti ilmoittaa pienyrittäjän saavan rahansa myöhemmin”, sanoo Suomen Yrittäjät ry:n lainsäädännöllinen päällikkö Tiina Toivonen. “Erityisesti isot firmat pitävät pieniä pankkeinaan”, Toivonen toteaa. Julkaisussa nostetaan myös esille, että arvion mukaan jopa neljännes konkursseista johtuu siitä, ettei yritys saa rahojaan ajallaan. Jo oikeusministeriön työryhmän ehdotuksessa vuodelta 2022 esitetään, että jatkossa viranomainen valvoisi maksuaikasäännösten noudattamista tilanteissa, joissa asiakasyritys on keskisuuri tai suuri ja laskuttava yritys on mikro- tai pienyritys.  

 

Lue lisää:  

Yrittäjägallup, huhtikuu 2026   

 

Lainvastaiset maksuajat yleistyneet – ”Erityisesti isot firmat pitävät pieniä pankkeinaan” | Suomen Yrittajat ry 

 

Työryhmän ehdotus: viranomainen valvomaan maksuehtolain maksuaikoja koskevien säännösten noudattamista | Oikeusministeriö 

Kuva: Canva 

Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää toiminnastamme ja keskustelevat kanssanne juuri teidän tarpeitanne vastaavista palveluista

Jätä yhteydenottopyyntö

Käsittelemme yhteystietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.

Skicka en kontaktförfrågan

Våra experter berättar gärna mer om vår verksamhet och diskuterar tjänster som är anpassade efter just era behov.

Vi behandlar dina kontaktuppgifter enligt vår dataskyddsbeskrivning.

Submit a contact request

Our experts will be pleased to provide further information about our services and discuss solutions tailored to your specific needs.

We process your contact details in accordance with our privacy policy.

Jätä yhteydenottopyyntö

Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää toiminnastamme ja keskustelevat kanssanne juuri teidän tarpeitanne vastaavista palveluista

Käsittelemme yhteystietojasi tietosuojaselosteemme mukaisesti.