1. Suomen Yrittäjät: Pk-yritysten usko tulevaan muuttunut vaikeiden vuosien jälkeen – ”Tämä lupaa hyvää taloudelle”
Suomalaisten pk-yritysten näkymät ovat valoisimmat sitten syyskuun 2022, kertoo tuore Yrittäjägallup. Yrittäjägallupiin vastasi elokuussa 1 075 pk-yritysten edustajaa. Vastaajista 45 prosenttia oli yksinyrittäjiä.
Pk-yritysten taloudellinen nykyinen tilanne on parantunut vain aavistuksen huhtikuusta. Suuri myönteinen muutos on tapahtunut tulevaisuuden näkymissä. Yrityksistä 47 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteensa hyväksi.
Useampi kuin joka kolmas yrityksistä (36 prosenttia) arvioi yrityksen taloudellisen tilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana. Odotukset ovat korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin Yrittäjägallupin aikana. Erityisen valoisana seuraavan vuoden näkevät nuoret yrittäjät (18–39-vuotiaat) sekä vähintään kymmenen hengen pk-yritykset.
2. Ilmarisen suhdanneindeksi: Länsi-Suomi erottuu talouden epätasaisessa käänteessä
Työntekijämäärä kasvoi heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Länsi-Suomessa kasvua oli 1,8 prosenttia, kun Etelä-Suomessa työntekijämäärä väheni 0,5 prosenttia. Alueiden ja toimialojen erot kertovat työllisyyden epätasaisesta elpymisestä.
Suhdanneindeksin työntekijämäärä nousi heinäkuussa +0,1 prosenttia (kesäkuu -0,1 %) verrattuna vuodentakaiseen ajankohtaan. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät olivat heinäkuussa kasvussa Länsi-Suomessa (+1,8 %), Itä-Suomessa (+0,1 %) ja Pohjois-Suomessa (+0,1 %). Etelä-Suomessa työntekijämäärä laski -0,5 prosenttia.
– Suomen talouden käänne näyttää tällä hetkellä erilaiselta eri puolilla maata. Länsi-Suomen vahvempi kehitys sopii yhteen teollisuus- ja investointivetoisen kasvun kanssa. Etelä-Suomen heikompi luku kertoo samalla siitä, ettei työllisyyden kasvu ole vielä levinnyt tasaisesti eri toimialoille ja alueille, sanoo Ilmarisen johtava asiantuntija Anssi Smedlund.
3. EK: Elinkeinoelämän luottamus jatkoi nousussa elokuussa
Suomen elinkeinoelämän luottamus jatkoi noususuunnassa myös elokuussa. Palveluiden ja vähittäiskaupan luottamusindikaattorit vahvistuivat selvästi. Teollisuudessa ei tapahtunut muutoksia edelliskuusta, mutta rakentamisen luottamus jäi hieman heinäkuun piikkiä alemmas.
Teollisuuden luottamusindikaattori pysyi elokuussa lähes ennallaan. Sen uusin saldoluku on +6, kun edelliskuun lukema oli +7. Luottamus pysyi jonkin verran pitkän aikavälin keskiarvoa (0) korkeammalla. Rakentamisen luottamus heikkeni hieman edelliskuun vahvan nousun jälkeen. Elokuun saldoluku on -9 (heinäkuussa -5). Luottamus on pitkän aikavälin keskiarvotasolla. Palveluiden luottamusindikaattori vahvistui selvästi elokuussa. Se nousi lukemaan +16, kun edelliskuun tarkistettu lukema oli +9. Luottamus kohosi vähän pitkän aikavälin keskiarvoa (+11) korkeammalle. Vähittäiskaupan luottamus parani elokuussa. Indikaattorin saldoluku on nyt +17, kun heinäkuussa oltiin lukemassa +12. Luottamus on pitkän aikavälin keskiarvoa (-2) vahvempaa.
4. Raklin suhdannekatsaus: Rakentamisen kasvunäkymät parantuneet
Suomen talouskasvulla on edellytyksiä nousta kahteen prosenttiin kuluvana vuonna, mikä heijastuu myös rakentamisen sektorille. Rakentamiseen ennakoidaan kasvua tänä vuonna, vaikka asuntorakentamisen aloitukset ovat jäämässä miinukselle. Rakentamisen kasvua siivittävät muun muassa datakeskushankkeet, joiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Datakeskushankkeita sekä muita vihreän siirtymän hankkeita rakentuu jatkossakin merkittäviä määriä, ja siksi niiden vaikutuksia tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti.
5. Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen – Teknologiateollisuuden tilaukset vahvistuivat
Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun 2026 lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen. Myös koko teknologiateollisuuden uudet tilaukset, tilauskannat ja kysyntä vahvistuivat vuoden toisella neljänneksellä. Geo- ja kauppapoliittisesta epävarmuudesta huolimatta kasvun jatkumiselle on hyvät edellytykset.
Teknologiateollisuuden suurin päätoimiala, kone- ja metallituoteteollisuus, työllisti kesäkuun lopussa 138 200 henkilöä. Henkilöstömäärä palasi samalla tasolle kuin alkuvuonna 2023, jolloin se oli suurempi kuin kertaakaan finanssikriisin jälkeisenä aikana, käy ilmi Teknologiateollisuuden tuoreesta tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta. Työntekijöitä oli 2500 enemmän kuin pahimmassa suhdannekuopassa. Samalla teknologiateollisuuden yritysten yleistä kysyntätilannetta kuvaava tarjouspyyntöjen saldoluku nousi korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2021 lopun.
6. Finnvera: Vertailu euroalueeseen ja Ruotsiin paljastaa erot pk-yritysten suhteessa velkarahaan: Suomalaisyritykset pyrkivät rahoittamaan kasvun omasta kassastaan – Lainansaantia jarruttaa usein vakuuksien puute
Suomessa ulkopuoliseen rahoitukseen ei suhtauduta niinkään kasvun työkaluna vaan tyypillistä on, että yritys pyrkii pärjäämään ja kasvamaan omilla rahoillaan eikä edes hae lainaa. Toisaalta pk-yritysten lainansaantia jarruttaa Suomessa useimmiten vakuuksien puute toisin kuin monissa muissa euroalueen maissa. Laajassa mitassa haasteena ei tiettyjä yritysryhmiä lukuun ottamatta ole rahoituksen saatavuus. Suomessa rahoitushaasteena on pikemminkin se, että pk-yritykset eivät hae rahoitusta pankeista tai muilta rahoittajilta. Samaan aikaan yritysten taseet ovat vahvistuneet huimasti, ja mahdollisuuksia kasvuun ja investointeihin on.
− Vertailu euromaihin osoittaa, että Suomessa yritykset jättävät useammin hakematta lainaa, koska kokevat pärjäävänsä omalla rahoituksellaan. Tämä siitäkin huolimatta, että suomalaisten luotto pankkilainaan on erityisen vahva.
Ulkoista rahoitusta suomalaisyritykset käyttävät investointeihin yhtä usein kuin euroalueella, mutta selvä ero on käyttöpääomatarpeissa: Suomalaisyrityksistä noin 41 prosenttia käytti velkarahaa yrityksen toimintaan liittyvään käyttöpääomaan, kun keskimääräinen osuus yrityksistä euroalueella on noin 34 prosenttia.
− Suomalaisyrityksellä voi olla kunnianhimoiset kasvutavoitteet, mutta yritys voi silti joutua käyttämään suuremman osan saamastaan rahoituksesta arjen pyörittämiseen eikä investointeihin. Säästäväisyyden ja kasvutoimien lykkäämisen kääntöpuolena voi olla, että yrityksen kilpailukyky kärsii, sillä kilpailijoiden etumatkan kurominen vaatii entistä enemmän panostuksia. Kotimaan talouden uutiset ovat hyviä ja vientimarkkinoilla on imua, joten etenkin voimakkaan kasvuhakuisten yritysten kannattaa rohkeasti edistää investointejaan päästäkseen mukaan kasvuvauhtiin, Koskinen sanoo.
7. Suomen BKT hienoisessa kasvussa toisella neljänneksellä
Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi huhti-kesäkuussa 0,3 % edellisestä vuosineljänneksestä. Työpäiväkorjattu BKT jäi kuitenkin 1,2 % vuodentakaista alemmalle tasolle, kertovat Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon tiedot.
EU:n tilastoviraston Eurostatin ennakkotietojen mukaan myös EU-alueen BKT kasvoi huhti-kesäkuussa 0,3 % edellisestä neljänneksestä. Suomen vienti kasvoi toisella vuosineljänneksellä 8,1 % verrattuna tammi-maaliskuuhun, jolloin erityisesti tavaroiden ulkomaankauppa kärsi työtaisteluista. Tuonnin volyymi kasvoi 1,1 %.
”Viennin volyymi kasvoi tuontia voimakkaammin suhteessa edelliseen neljännekseen. Viennin kasvuun vaikutti erityisesti kevään lakkojen vaikutusten purkautuminen ja televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluiden viennin suotuisa kehitys”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Samu Hakala.
Yksityinen kulutus pieneni huhti-kesäkuussa tammi-maaliskuun tasolta. Julkiset kulutusmenot kasvoivat puolestaan 1,2 %. “Kotitalouksien kulutuksessa eniten vähenivät lyhytikäisten tavaroiden kulutusmenot, mikä selittyy suurimmaksi osaksi polttoaineiden ja sähkön kulutuksen vähenemisellä”, Hakala sanoo.
8. Kansantalouden tuotannon suhdannekuvaaja heinäkuussa
Tilastokeskuksen mukaan heinäkuun 2026 työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 1,4 % edellisvuoden heinäkuusta. Heinäkuun kausitasoitettu tuotanto laski 1,1 % edelliskuukaudesta. Kesäkuun työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 1,8 % (aiemmin 1,8 %) edellisvuoden kesäkuusta.
Kuluttajien luottamus -tilasto kuvaa kuluttajien arvioita ja odotuksia omasta ja Suomen taloudesta sekä kuluttajien aikomuksia tehdä hankintoja, säästää ja ottaa lainaa.
Konkurssit ja yrityssaneeraukset -tilasto kuvaa käräjäoikeuksissa vireille tulleita ja loppuun käsiteltyjä konkurssihakemuksia ja yrityssaneerausasioita.
Kaupan liikevaihtokuvaaja kuvaa kaupan yritysten liikevaihdon kehitystä. Liikevaihto ei sisällä arvonlisäveroa. Lisäksi kaupasta tuotetaan myynnin määräindeksi, josta hintojen vaikutus on poistettu. Tiedot perustuvat verohallinnon tietoihin ja myyntitiedusteluun.
Kaupan työpäiväkorjatun liikevaihdon vuosimuutos heinäkuussa: 5,6 %
Kaupan työpäiväkorjatun myynnin määrän vuosimuutos heinäkuussa: 3,3 %
Kaupan kausitasoitetun indeksisarjan muutos edellisestä kuukaudesta heinäkuussa: 0,6 %
Rakennuskanta ja uudistuotanto -tilasto kuvaa olemassa olevaa rakennuskantaa, rakentamisluvanvaraisen uudisrakentamisen määrää ja uudisrakentamisen volyymi-indeksiä.
Rakennuskustannusindeksi kuvaa keskeisiltä ominaisuuksiltaan samankaltaisten rakennusten rakennuskustannusten ja -töiden suhteellista muutosta rakentamisessa käytettyjen peruspanosten hintakehityksen avulla.
14. Investointien rahoitus kovassa kasvussa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – Taustalla meriteollisuuden imu ja yrityskaupat, myös maatalouden investoinnit herättävät kiinnostusta
Finnveran rahoitus investointeihin otti tammi–kesäkuussa 2026 kasvuloikan vuodentakaisesta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Varsinais-Suomessa rahoitetut investoinnit kasvoivat noin kolmanneksella, ja Satakunnassa investointien rahoitus lähes kolminkertaistui vuodentakaisesta. Varsinais-Suomessa kasvua selittää meriteollisuuden vetovoima ja Satakunnassa erityisesti yrityskaupat. Kehitys on positiivista, kun valtakunnallisesti Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien rahoitus laski vuodentakaisesta. Myös maatalouden suurten investointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta etenkin Varsinais-Suomessa.
Finnvera rahoitti tammi–kesäkuussa Lounais-Suomen pk- ja midcap-yrityksiä yhteensä 86 miljoonalla eurolla (111). Tästä Varsinais-Suomen yritysten rahoitus oli noin kaksi kolmasosaa ja määrä nousi vuodentakaisesta. Satakunnassa sen sijaan rahoitus lähes puolittui edellisvuoden vastaavasta ajasta 32 miljoonaan euroon, ja myönnetyn rahoituksen taso normalisoitui muutaman edellisvuoden huippulukemien jälkeen.
15. Rahoitetut investoinnit kasvussa Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeen investoinneissa hiljaista – Kuluttaja-alat matkailu ja kauppa piristymässä
Finnveran tammi−kesäkuussa 2026 myöntämä pk- ja midcap-yritysten rahoitus laski Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä viime vuoden vastaavasta ajasta. Finnveran ja muiden rahoittajien kanssa yhdessä mahdollistamien investointien kokonaisarvo kuitenkin nousi reippaasti Pirkanmaalla ja hienoisesti Kanta-Hämeessä, mikä kertoo yritysten positiivisista näkymistä. Päijät-Hämeessä myös investointien rahoitus laski tuntuvasti, mutta teollisuusmaakunnan valopilkkuna olivat kuluttajavetoiset toimialat matkailu ja kauppa. Mikroyritysten ja aloittavien yritysten kasvuun tarkoitetulla lainalla oli kysyntää maakunnissa, ja myös maatalousyritysten suurinvestointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta.
Finnvera myönsi Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen rahoitusta yhteensä 81 miljoonaa euroa (87). Pirkanmaan osuus rahoituksesta oli yli 70 prosenttia. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa osarahoittamien investointien arvo maakunnissa oli yhteensä 48 miljoonaa euroa (51). Maakuntien kehitys kulki eri suuntiin investointien rahoituksessa.
16. Lapissa investoidaan, Pohjois-Pohjanmaalla yrityskauppa käy ja Kainuussa odotetaan kasvun seuraavaa vaihetta
Lapissa investoinnit jatkuivat vahvoina, Pohjois-Pohjanmaalla yrityskaupat vilkastuivat ja Kainuussa odotetaan energia- ja datakeskushankkeiden vaikutusten heijastuvan alueen yrityksiin. Pohjois-Suomen maakunnissa näkyy tällä hetkellä kolme erilaista kasvutarinaa.
Finnvera myönsi Pohjois-Suomen pk- ja midcap-yrityksille tammi–kesäkuussa yhteensä 70 miljoonaa euroa rahoitusta (83 miljoonaa euroa vuotta aiemmin). Vaikka rahoituksen kysyntä jäi vertailuvuotta matalammaksi, yritysten kehityksessä näkyy eri maakunnissa erilaisia kasvun ajureita.
Lapissa Finnveran myöntämä rahoitus oli 21 miljoonaa euroa (29). Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien kokonaisarvo oli 49 miljoonaa euroa (55). Vaikka investointien määrä jäi viime vuoden huipputasosta, taso säilyi edelleen poikkeuksellisen korkeana.
Suurin osa investoinneista kohdistui edelleen matkailuun. Matkailun rahoitus oli 12 miljoonaa euroa (12) ja matkailuinvestointien kokonaisarvo 33 miljoonaa euroa (33). Yritykset laajentavat majoituskapasiteettiaan ja palveluitaan luottaen siihen, että Lapin vetovoima säilyy vahvana myös tulevina vuosina.
Pohjois-Pohjanmaalla Finnveran myöntämä rahoitus oli 45 miljoonaa euroa (50). Alueen kiinnostavin ilmiö oli omistajanvaihdosten kasvu. Omistajanvaihdoksiin myönnettiin rahoitusta 8 miljoonaa euroa (6). Pohjois-Pohjanmaa oli Uudenmaan jälkeen maan toiseksi suurin omistajanvaihdosrahoituksen alue.
17. Investoinnit kasvoivat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa – matkailu ja teollisuus vauhdittivat kehitystä
Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tammi–kesäkuussa yhteensä 55 miljoonaan euroon. Kasvua vauhdittivat erityisesti matkailuhankkeet Pohjois-Savossa ja teollisuus Pohjois-Karjalassa. Samaan aikaan Finnveran myöntämä kokonaisrahoitus väheni 34 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin alueiden yrityksille myönnettiin rahoitusta 44 miljoonaa euroa.
Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa 2026 Pohjois-Savon yrityksille rahoitusta 18 miljoonaa euroa. Myönnetty rahoitus väheni edellisvuodesta, ja laskua nähtiin useilla toimialoilla. Eniten rahoitusta myönnettiin teollisuuteen sekä liike-elämän palveluihin.
Pohjois-Karjalassa Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi tammi–kesäkuussa 2026 yhteensä 16 miljoonaan euroon, mikä oli lähes kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvun taustalla oli erityisesti teollisuus. Teollisuuteen myönnettiin rahoitusta noin 11 miljoonaa euroa, ja toimialan rahoitus kasvoi lähes 50 prosenttia edellisvuodesta. Samalla myös teollisuuden investointien arvo nousi 10 miljoonaan euroon.
18. ETLA: Yrityskaupat, yrittäjyyspääoma ja yritysten menestys
Etla tarkastelee julkaisemassaan tutkimuksessa, miten yrityskaupan jälkeen vapautuva yrittäjyyspääoma – varallisuus, kokemus, osaaminen ja verkostot – kohdentuu uusiin ja jo toimiviin yrityksiin.
Yrityksensä myyneet yrittäjät jatkavat usein aktiivisissa omistus-, hallitus- ja johtotehtävissä, erityisesti jo toimivissa yrityksissä. Yrityskaupan vastapuolten – ostajien ja fuusiokumppanien – liikevaihto kasvaa selvästi verrokkeja nopeammin, mutta niiden työn tuottavuus kehittyy verrokkeja heikommin erityisesti ensimmäisinä kaupan jälkeisinä vuosina. Kannattavuus kehittyy verrokkeja suotuisammin niissä jo toimivissa yrityksissä, joihin entisiä omistajia siirtyy. Vastaperustetut kohdeyritykset ovat liikevaihdoltaan selvästi verrokkeja suurempia.
Emme havaitse näyttöä siitä, että siirtyvä yrittäjyyspääoma synnyttäisi systemaattisia tuottavuusetuja tai lisäisi todennäköisyyttä saada oman pääoman ehtoista rahoitusta suhteessa verrokkeihin.
19. Finanssialan raportti heinäkuusta: Tekoälyhuuma osoitti heinäkuussa rauhoittumisen merkkejä – osakerahastot vetivät silti uusia sijoituksia
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin heinäkuussa uutta pääomaa yhteensä vajaa 800 miljoonaa euroa. Rahastopääoman määrä kasvoi hieman vähemmän markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa lähes 222 miljardia euroa.
Uusia pääomia sijoitettiin heinäkuussa kaikkiin muihin päärahastoluokkiin paitsi vaihtoehtorahastoihin. Osakerahastoihin sijoitettiin uusia varoja 353 miljoonaa euroa, yhdistelmärahastoihin 99 miljoonaa, pitkän koron rahastoihin 184 miljoonaa ja lyhyen koron rahastoihin samoin 184 miljoonaa euroa. Vaihtoehtoisista rahastoista lunastettiin varoja 34 miljoonan euron verran.
20. Kela: Työterveyshuollon kustannukset olivat vuonna 2024 noin 600 euroa työntekijää kohti
Työnantajien järjestämän työterveyshuollon kustannukset jatkoivat kasvuaan vuonna 2024. Työterveyshuollon piirissä olevista 92 prosenttia sai työterveyspalvelunsa lääkärikeskuksista. Tiedot selviävät Kelan työterveyshuoltotilastosta 2024. Työnantajien järjestämän työterveyshuollon kustannukset kasvoivat vuonna 2024 yhteensä 1 277 miljoonaan euroon, mikä oli 12,2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Ehkäisevän työterveyshuollon osuus kustannuksista oli 656 miljoonaa euroa ja sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon osuus 621 miljoonaa euroa.
Myös yrittäjien työterveyshuollon kustannukset kasvoivat. Vuonna 2025 Kela maksoi korvauksia 15 600 yrittäjän saamista työterveyshuollon palveluista. Osa työnantajan asemassa olevista yrittäjistä hakee työterveyshuoltokorvauksen kuitenkin työnantajan korvausmenettelyllä. Tällöin heidän kustannuksensa tilastoituvat työnantajien työterveyshuoltoon. Vuonna 2025 yrittäjien työterveyshuollon kustannukset olivat 8,8 miljoonaa euroa. Kela maksoi korvauksina 5,7 miljoonaa euroa, mikä oli 12,2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.